Maatessani iltaisin sängylläni päässäni pyörii monia ajatuksia ja kysymyksiä, päällimäisenä kysymys miksi? Miksi minun täytyy olla tälläinen kuin olen, mietin aina miten haluan olla erilainen ja miten paljon minussa olisi parannettavaa. Vikoja löydän tuntien mittaisen saarnan verran, mutta miettiessäni hyviä puolia itsestäni pää lyö tyhjää. Eihän sen pitäisi mennä näin? Asioiden täytyisi olla toistepäin, vikoja ei löydy mutta hyviä puolia senkin edestä.
Surullinen ilmeeni saa usein äitini kysymään, mikä on vialla? Päässäni joku huutaa kaiken olevan vialla, mutta avatessani suuni kuulen vain sanat: "Ei mulla ole mikään hätänä." Tiedän, että äitini näkee valheeni läpi - mutta en vain pysty kertomaan miten pahalta minusta tuntuu. Sanat juuttuvat kurkkuun ja rupean pidättelemään itkua, miksi se on niin vaikeaa pyytää apua? Varsinkin, kun pyytäisin apua ihmiseltä joka ei tuomitsisi, vaan yrittäisi ymmärtää ja auttaa. Valheeni jälkeen sulkeudun usein omaan huoneeseeni, annan tunteilleni vallan ja annan kyyneleiden virrata poskilleni. Häpeän tunteitani, vaikka olen vain omassa seurassani.
Usein kuulen myös ihmisten sanovan, että olen masentuneen oloinen. Miten he voivat nähdä ison tekohymyni läpi, miten he huomaavat ettei kaikki ole hyvin vaikka yritän peittää tunteeni mahdollisimman hyvin? Joko olen todella huono näyttelijä tai he todellakin tuntevat minut niin hyvin. Heillekin annan vastaukseksi vain hirveän tekohymyn ja tekonaurahduksen. Pääni sisällä kiljun ja huudan, miksen anna heidän auttaa minua? Miksen voi vain kertoa miltä minusta tuntuu, antaa tunteideni näkyä ja puhua ihmiselle jotka haluavat auttaa minua. Koska häpeän vieläkin tunteitani, enkä halua sääliä osakseni. Koska, monilla on asiat huonommin kuin minulla - mikä minulla on edes huonosti? Sitä minä en tiedä. En vain tunne oloani onnelliseksi melkein missään, en tunne kuuluvani porukkaan enkä tunne kuuluvani oikeastaan minnekkään. Päässäni on aina ajatus, missä vain on parempi kuin täällä. Ainoa asia, mikä tuntuu elämässäni hyvältä on ystäväni. Miksi kaikki muu tuntuu niin kurjalta?
Haluaisin vain olla normaali nuori, joka nauttii elämästä ja ottaa siitä kaiken irti. Haluaisin uskaltaa kertoa tukahdetut tunteeni. Pelkään usein, että jään loppuelämäkseni yksin. Miten voin päästää ketään lähelle, kun pelkään koko ajan menettäväni hänet? Lopulta minä menetänkin, juuri sen takia koska en uskalla nauttia ja päästää muita lähelle. En halua kiintyä mihinkään, mikä ei ole tullut jäädäkseen.
tiistai 8. syyskuuta 2009
torstai 7. toukokuuta 2009
Friends will be friends 'til the end
Can't sleep 'cause everything's changing
You don't want to leave things behind
You don't want to leave things behind
Kohta se on ohi - peruskoulu siis. Viimeinen rutistus ja se on siinä. Toukokuun viimeisenä päivänä alkaa loppuelämämme ensimmäinen päivä - joten miksi niin vakavana? Aikaisemmin aina vain toivoi miten paljon halusikaan lähteä täältä pienestä kaupungista pois, miten paljon halusikaan eroon niistä ihmisistä joiden naamoja on saanut katsella jo yhdeksän vuoden ajan. Mutta kun tilaisuus lähteä koputtaa oveen - alkaa epäröimään haluaako sittenkään lähteä pois. Saisiko sittenkin vähän lisää aikaa? Ihan hetken vain, en tarvitse paljoa.
Kolme viikkoa ja kesä alkaa. Kaksi kuukautta ja kesä on ohi, samoin kuin on yhteinen taival nykyisten koulukavereidenkin kanssa. Toukokuun viimeisenä päivänä näkee niin monien henkilöiden kasvot viimeistä kertaa. Silloin tajuaa miten paljon pitääkään kaikista opettajista, joita on aikaisemmin aina vain ärsyttänyt ja nyt heitä halaakin kyyneleiden virratessa poskille. Liian myöhään tajuaa miten hienoja ihmisiä he oikeasti ovat.
If you're alone, I'll be your shadow.
If you want to cry, I'll be your shoulder.
If you want a hug, I'll be your pillow.
If you need to be happy, I'll be your smile.
But anytime you need a friend, I'll just be me.
Eniten kaikista asioista minua kuitenkin pelottaa ystävistäni eroaminen. Monen vuoden tuntemisen jälkeen pelottaa lähteä ilman heitä. Pelkään että he unohtavat minut, löytävät uudet ystävät ja vanhat jäävät taakse. He varmasti pelkäävät samaa minusta, mutta tosi asia on ettei koko maailmasta löydy ihmisiä jotka saisivat minut unohtamaan nykyiset ystäväni. Koska heidän vertaisiaan ihmisiä ei ole olemassakaan ja vasta nyt tajuan, kuinka onnekas olen kun he ovat osa elämääni.
En toivo mitään niin paljon, kuin sitä että saan viettää elämäni heidän vierellään. Haluan olla vanhana naapurin hassumummo jolla on hassuja marttamummo-kavereita. Minä haluan antaa heille yhtä paljon kuin he ovat antaneet minulle - voi kuinka antaisinkin jos pystyisin. Mutta minulla ei ole mitään niin mahtavaa annettavaa kuin heidän kanssaan viettämäni hetket. Tulen kaipaamaan jokaista riitelemäämme riitaa, kaikkia niitä kertoja kun olemme melkein tukehtuneet nauraessamme toistemme tyhmille jutuille.
Kun edes ajattelen heidän luotaan lähtemistä, sydäntä kirpaisee ja kyynelkanavat ilmoittavat olemassa olostaan. Eikö sekin jo todista kuinka mahtavia ihmisiä he ovat? Lähteminen ei sattuisi näin paljoa jos en rakastaisi.
Tämän kuitenkin lupaan; minä en koskaan unohda teitä. En vaikka elämä potkisi minut niin pohjalle etten enää pääsisi ylös, koska sieltä pohjalta katsoisin ylös kaukana häämöttävään valoon ja kuvittelisin olevani teidän kanssanne. Koska te saatte aina hymyn naamalleni ja auringon paistamaan.
Te olette täydellinen esimerkki siitä mitä hyvä ystävä tarkoittaa.
(Thanks to Krezip - Sweet Goodbyes! Ja kiitos mahtaville ystävilleni, tarkoitan oikeasti jok'ikistä sanaa. P.S. I love you.)
Kolme viikkoa ja kesä alkaa. Kaksi kuukautta ja kesä on ohi, samoin kuin on yhteinen taival nykyisten koulukavereidenkin kanssa. Toukokuun viimeisenä päivänä näkee niin monien henkilöiden kasvot viimeistä kertaa. Silloin tajuaa miten paljon pitääkään kaikista opettajista, joita on aikaisemmin aina vain ärsyttänyt ja nyt heitä halaakin kyyneleiden virratessa poskille. Liian myöhään tajuaa miten hienoja ihmisiä he oikeasti ovat.
If you're alone, I'll be your shadow.
If you want to cry, I'll be your shoulder.
If you want a hug, I'll be your pillow.
If you need to be happy, I'll be your smile.
But anytime you need a friend, I'll just be me.
Eniten kaikista asioista minua kuitenkin pelottaa ystävistäni eroaminen. Monen vuoden tuntemisen jälkeen pelottaa lähteä ilman heitä. Pelkään että he unohtavat minut, löytävät uudet ystävät ja vanhat jäävät taakse. He varmasti pelkäävät samaa minusta, mutta tosi asia on ettei koko maailmasta löydy ihmisiä jotka saisivat minut unohtamaan nykyiset ystäväni. Koska heidän vertaisiaan ihmisiä ei ole olemassakaan ja vasta nyt tajuan, kuinka onnekas olen kun he ovat osa elämääni.
En toivo mitään niin paljon, kuin sitä että saan viettää elämäni heidän vierellään. Haluan olla vanhana naapurin hassumummo jolla on hassuja marttamummo-kavereita. Minä haluan antaa heille yhtä paljon kuin he ovat antaneet minulle - voi kuinka antaisinkin jos pystyisin. Mutta minulla ei ole mitään niin mahtavaa annettavaa kuin heidän kanssaan viettämäni hetket. Tulen kaipaamaan jokaista riitelemäämme riitaa, kaikkia niitä kertoja kun olemme melkein tukehtuneet nauraessamme toistemme tyhmille jutuille.
Kun edes ajattelen heidän luotaan lähtemistä, sydäntä kirpaisee ja kyynelkanavat ilmoittavat olemassa olostaan. Eikö sekin jo todista kuinka mahtavia ihmisiä he ovat? Lähteminen ei sattuisi näin paljoa jos en rakastaisi.
Tämän kuitenkin lupaan; minä en koskaan unohda teitä. En vaikka elämä potkisi minut niin pohjalle etten enää pääsisi ylös, koska sieltä pohjalta katsoisin ylös kaukana häämöttävään valoon ja kuvittelisin olevani teidän kanssanne. Koska te saatte aina hymyn naamalleni ja auringon paistamaan.
Te olette täydellinen esimerkki siitä mitä hyvä ystävä tarkoittaa.
(Thanks to Krezip - Sweet Goodbyes! Ja kiitos mahtaville ystävilleni, tarkoitan oikeasti jok'ikistä sanaa. P.S. I love you.)
sunnuntai 22. maaliskuuta 2009
rawr means I love you in dinosaur
Cause you're all I want, You're all I need
You're everything, everything
Long time no see! Koulu vie kaiken energiani eikä aikaa/jaksamusta blogilleni ole löytynyt, voisi kai sanoa että olen ollut kuin robotti nämä pari viikkoa. Päässä pyörii vain koulu ja edessä häämöttävä peruskoulun loppu - pitäisi luokaltakin päästä! Kaverin hoputtamana ja innoittamana jaan taas kerran ajatuksiani teidän kanssanne, piditte siitä tai ette.
I'm reaching for you
but my arms aren't long enough
I'm running to you
if I could go a little faster
and I'm crying to you
but I can't hear my own voice
Istuessani yksi päivä koulussa luin erästä kirjaa, jonka aiheena oli nuoret ja rakkaus. Kirja sai minut oikeasti miettimään ja lopulta tajusin että olin täysin erimieltä kirjan kirjoittajan kanssa. Kirjassa sanottiin ettei nuoret voi rakastua, eivätkä tiedä seurustelusta ja ovat liian tyhmiä mihinkään vakavaan suhteeseen jota voisi kutsua rakkaudeksi. Miksi? On totta, etteivät nuoret tiedä näistä asioista niin paljon kuin aikuiset - mutta tarkoittaako se sitä etteivät he voisi rakastua? Monet nykyajan vanhat pariskunnat ovat tutustuneet teineinä ja vieläkin he rakastavat toisiaan ja tukevat toisiaan. Minkä takia nykyajan nuoret eivät voisi rakastua elämänsä rakkauteen jo nuoressa iässä? En näe tälle mitään estettä.
Tekisin mitä vain jos itsekin löytäisin sellaisen tosirakkauden, joka ei hylkäisi pienten esteiden tullessa tielle, joka ei kävelisi pois kun häntä eniten tarvitsee - juuri sellaisen jonka kanssa uskaltaa olla täysin oma itsensä, jonka kanssa voi kokea itkut ja naurut. Ihmisen, jolle voisin omistaa koko elämäni.
(Miljoonat kiitokset mahtavalle bändille joka on auttanut minua pahimpien angstieni kanssa, jonka biisien kuunteleminen on auttanut aina ja suurin kiitos inspiraatiosta jonka olen heidän kappaleita kuunnellesani saanut; Lifehouse. Varsinkin kappaleista Everything, Storm, Whatever it takes ja Fool)
You're everything, everything
Long time no see! Koulu vie kaiken energiani eikä aikaa/jaksamusta blogilleni ole löytynyt, voisi kai sanoa että olen ollut kuin robotti nämä pari viikkoa. Päässä pyörii vain koulu ja edessä häämöttävä peruskoulun loppu - pitäisi luokaltakin päästä! Kaverin hoputtamana ja innoittamana jaan taas kerran ajatuksiani teidän kanssanne, piditte siitä tai ette.
I'm reaching for you
but my arms aren't long enough
I'm running to you
if I could go a little faster
and I'm crying to you
but I can't hear my own voice
Istuessani yksi päivä koulussa luin erästä kirjaa, jonka aiheena oli nuoret ja rakkaus. Kirja sai minut oikeasti miettimään ja lopulta tajusin että olin täysin erimieltä kirjan kirjoittajan kanssa. Kirjassa sanottiin ettei nuoret voi rakastua, eivätkä tiedä seurustelusta ja ovat liian tyhmiä mihinkään vakavaan suhteeseen jota voisi kutsua rakkaudeksi. Miksi? On totta, etteivät nuoret tiedä näistä asioista niin paljon kuin aikuiset - mutta tarkoittaako se sitä etteivät he voisi rakastua? Monet nykyajan vanhat pariskunnat ovat tutustuneet teineinä ja vieläkin he rakastavat toisiaan ja tukevat toisiaan. Minkä takia nykyajan nuoret eivät voisi rakastua elämänsä rakkauteen jo nuoressa iässä? En näe tälle mitään estettä.
Tekisin mitä vain jos itsekin löytäisin sellaisen tosirakkauden, joka ei hylkäisi pienten esteiden tullessa tielle, joka ei kävelisi pois kun häntä eniten tarvitsee - juuri sellaisen jonka kanssa uskaltaa olla täysin oma itsensä, jonka kanssa voi kokea itkut ja naurut. Ihmisen, jolle voisin omistaa koko elämäni.
(Miljoonat kiitokset mahtavalle bändille joka on auttanut minua pahimpien angstieni kanssa, jonka biisien kuunteleminen on auttanut aina ja suurin kiitos inspiraatiosta jonka olen heidän kappaleita kuunnellesani saanut; Lifehouse. Varsinkin kappaleista Everything, Storm, Whatever it takes ja Fool)
keskiviikko 14. tammikuuta 2009
The memories we have lost
Olen koko päivän vain lukenut Stephenie Meyerin Epäilys kirjaa, mahtava kirjasarja Houkutuksesta lähtien - olen ihan koukussa. Kävin katsomassa myös Twilight elokuvan Helsingissä viime lauantaina, oli aivan mahtava ja piti katsoa se heti seuraavana päivänä netistä uudelleen. Kannattaa oikeasti käydä katsomassa jos ei vielä ole nähnyt!
Tänään ajattelin vähän muistella viime kesää ja viime vuotta - viime vuonna kuitenkin kasvoin niin paljon ja opin paljon uusia asioita itsestäni. Loppuvuodesta aloin pikkuhiljaa luottamaan jo itseeni, hyväksyin itseni sellaisena kuin olen. Joten kaiken kaikkiaan vuosi 2008 oli käännösvuosi elämässäni.
Keväällä uskaltauduin vihdoinkin värjätä vaaleat hiukseni mustiksi ja rupesin käyttämään sellaisia vaatteita kuin halusin. Sain kuulla paljon paskapuhetta "uudesta" tyylistäni mutta minua ei enää siinä vaiheessa kiinnostunut ollenkaan. Monet rupesivat kutsumaan minua emoksi selkäni takana - kaverit taas rupesivat heittämään tästä läppää joten ei uusi kutsumanimenikään haitannut minua paljoa.
Nykyään jotkut sanovat että olen muuttunut emosta pissikseksi, ensin olin vähän ymmälläni. Kun pukeudun mustaan ja käytän massasta erottuvampia vaatteita; olen emo. Kun taas vähennän eye linerin ja kajaalin käyttöä, värjään hiukseni kullanruskeiksi; minusta tulee pissis? Eli aina täytyy kuulua johonkin kastiin, koskaan en voi olla pelkästään Janna.
Vasemmalla puolella olevassa kuvassa olen minä sekä ensimmäinen vuokrahevoseni sh-r. Reviski. Vuokraukseni ei kestänyt kuin pari kuukautta, ja tähän on kaksi syytä. 1. Lopetin ratsastuksen kokonaan koska en jaksanut enää käydä tallilla, en pitänyt ilmapiiristä joka siellä oli eikä minua innostanut silloin oikeastaan mikään. 2. Rupesin pelkäämään, Viski on ex-ravuri ja minulle vähän liian vaativa sekä hoitaessa että ratsastaessa. Silti muistelen yhteistä aikaamme hyvällä.
Oikealla puolella on sh-t. Petten Ensi, Hangossa työskentelevä tuntihevonen. Kuva tuo mieleen hyviä muistoja erityisesti siksi, että olin pitkästä aikaa hevosen selässä kun vuokrasin Peppiä kesällä n. viikon.
Tänään ajattelin vähän muistella viime kesää ja viime vuotta - viime vuonna kuitenkin kasvoin niin paljon ja opin paljon uusia asioita itsestäni. Loppuvuodesta aloin pikkuhiljaa luottamaan jo itseeni, hyväksyin itseni sellaisena kuin olen. Joten kaiken kaikkiaan vuosi 2008 oli käännösvuosi elämässäni.
Keväällä uskaltauduin vihdoinkin värjätä vaaleat hiukseni mustiksi ja rupesin käyttämään sellaisia vaatteita kuin halusin. Sain kuulla paljon paskapuhetta "uudesta" tyylistäni mutta minua ei enää siinä vaiheessa kiinnostunut ollenkaan. Monet rupesivat kutsumaan minua emoksi selkäni takana - kaverit taas rupesivat heittämään tästä läppää joten ei uusi kutsumanimenikään haitannut minua paljoa.
Nykyään jotkut sanovat että olen muuttunut emosta pissikseksi, ensin olin vähän ymmälläni. Kun pukeudun mustaan ja käytän massasta erottuvampia vaatteita; olen emo. Kun taas vähennän eye linerin ja kajaalin käyttöä, värjään hiukseni kullanruskeiksi; minusta tulee pissis? Eli aina täytyy kuulua johonkin kastiin, koskaan en voi olla pelkästään Janna.
Vasemmalla puolella olevassa kuvassa olen minä sekä ensimmäinen vuokrahevoseni sh-r. Reviski. Vuokraukseni ei kestänyt kuin pari kuukautta, ja tähän on kaksi syytä. 1. Lopetin ratsastuksen kokonaan koska en jaksanut enää käydä tallilla, en pitänyt ilmapiiristä joka siellä oli eikä minua innostanut silloin oikeastaan mikään. 2. Rupesin pelkäämään, Viski on ex-ravuri ja minulle vähän liian vaativa sekä hoitaessa että ratsastaessa. Silti muistelen yhteistä aikaamme hyvällä.
Oikealla puolella on sh-t. Petten Ensi, Hangossa työskentelevä tuntihevonen. Kuva tuo mieleen hyviä muistoja erityisesti siksi, että olin pitkästä aikaa hevosen selässä kun vuokrasin Peppiä kesällä n. viikon.
tiistai 6. tammikuuta 2009
np. P!nk - Heartbreaker
I keep thinking about that little sparkle in your eye Is it a light from the angels, or your devil deep inside? What about the way you say you love me all the time Are you lifting me up to heaven, just to drop me down the line?
Kiirettä piisaa enkä ole ehtinyt uhrata blogilleni yhtään ajatusta, so sad. Huomenna alkaa koulu ja muutenkin tämä ilma masentaa - tuulee ja on niin hemmetin kylmä. Silti kavereiden kanssa yritetään selviytyä tästä Suomen karusta ilmastosta ja odotetaan kesää innolla. Ennen lomaa on kuitenkin luvassa kova urakka kun koulua pitää parantaa huimasti jos haluan päästä opiskelemaan haluaamani alaa - tai edes opiskelemaan muualle kuin paikalliseen lukioon.
Joku ehdotti minulle että voisin kertoa kaksi lempielokuvaani, joten tässä olisi.
Brokeback Mountain Lovelovelovelove. Rakastan tätä elokuvaa yli kaiken. Tarina on mahtava, kaunis ja sai kyyneleetkin silmiin. Koko elokuvan kruunasi Heath Ledger (rest in peace<3) eikä Gyllenhaalkaan ole hassumpi. Jos tästä elokuvasta pitäisi sanoa jotain huonoa, menisin sanattomaksi.
December Boys Elokuva joka kertoo hienon tarinan neljästä orvosta. Tätä katsoessa saa nauraa ja herkät ihmiset niin kuin minä saattavat itkeä lopussa.Ja toki Daniel Radcliffe on suurin syy miksi tästä elokuvasta pidän. Huonoa tässä elokuvassa on selostus ja minun makuuni keskitytään liikaa yhteen pojista.
Kiirettä piisaa enkä ole ehtinyt uhrata blogilleni yhtään ajatusta, so sad. Huomenna alkaa koulu ja muutenkin tämä ilma masentaa - tuulee ja on niin hemmetin kylmä. Silti kavereiden kanssa yritetään selviytyä tästä Suomen karusta ilmastosta ja odotetaan kesää innolla. Ennen lomaa on kuitenkin luvassa kova urakka kun koulua pitää parantaa huimasti jos haluan päästä opiskelemaan haluaamani alaa - tai edes opiskelemaan muualle kuin paikalliseen lukioon.
Joku ehdotti minulle että voisin kertoa kaksi lempielokuvaani, joten tässä olisi.
perjantai 2. tammikuuta 2009
Do you live, do you die, do you bleed for the fantasy in your mind?
Hmm, päätin sittenkin minäkin tehdä tälläisen. Kauan on jo tarkoituksena tehdä mutten koskaan ole jaksanut suunitelmiani oikeasti alkaa toteuttamaan. Tänään kuitenkin kaikilla taisi hevostalli.netissä olla villitys blogeista ja minähän sitten ryhdistäydyin ja tein.
Suurin syy varmaan tähän blogiin on se ettei ihku galtsun päiväkirja ole mikään paras mahdollinen paikka laittaa omia ajatuksiaan tai vaikka saarnata asioista. Sivun otsikostakin näkee jo varmasti millaista tekstiä blogini tulee pitämään sisällään.
Toivottavasti mielenne eivät koe pysyviä traumoja raivoisien angst-purkauksieni takia :) Hah okay I'm only joking - turhaan pelkäätte jotain valtavaa angst-purkausta, sellaista ei meitsin blogiin tule!
Suurin syy varmaan tähän blogiin on se ettei ihku galtsun päiväkirja ole mikään paras mahdollinen paikka laittaa omia ajatuksiaan tai vaikka saarnata asioista. Sivun otsikostakin näkee jo varmasti millaista tekstiä blogini tulee pitämään sisällään.
Toivottavasti mielenne eivät koe pysyviä traumoja raivoisien angst-purkauksieni takia :) Hah okay I'm only joking - turhaan pelkäätte jotain valtavaa angst-purkausta, sellaista ei meitsin blogiin tule!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
